Anna Eriksson vietti lapsuudessaan ja nuoruudessaan vuosia ulkomailla. Isän työ vei perheen Tansaniaan, Intiaan ja Saudi-Arabiaan. Anna katseli ympäristöään Suomalaisen lapsen silmin ja kuitenkin avoimena uudelle.

Ikuinen ikävöiminen on tuttu tunne minulle ja se on vaikuttanut elämääni ja lauluihini. Missä tahansa olin, aina oli ikävä jonnekin muualle. Päästyäni ikävöimääni Suomeen, yllätinkin itseni kaipaamasta Afrikan korkeaa taivasta tai mausteiden hurmaavaa tuoksua Varanasin basaareissa. Tunsin itseni aina ulkopuoliseksi. Vasta jälkeenpäin olen huomannut, kuinka paljon tuo aika minuun vaikutti. Opin läksyistä tärkeimmän: Ihmiset ovat samanlaisia kaikkialla. Tuon kliseen rehellinen ymmärtäminen muuttaa elämän, silloin kuuluu joka paikkaan ja kaikkialle.

Musiikki on lapsesta lähtien ollut tärkeä osa elämääni. Isä ja äiti ovat vauva-ajoista lähtien soittaneet ja laulaneet iltalaulut lastenhuoneessa veljelleni ja minulle. Iltarituaali oli meistä erityisen hauskaa ja mieleistä myös vanhemmilleni, koska esitykset saattoivat jatkua senkin jälkeen, kun yleisö oli jo unessa..

Ensimmäinen ja todella vaikuttavin musiikillinen muistoni liittyy lomamatkaamme Mombasaan, Keniaan. Istun rannalla siemaillen ihanaa mehua kookospähkinän puolikkaasta. Kuuntelen Abbaa uudet Walkmanit korvillani. Olen NIIN onnellinen. Agnetan ja Fridan äänet soivat sisälläni ja saavat minut tuntemaan itseni vahvaksi ja itsevarmaksi, muutenkin joksikin muuksi kuin olen. Ja herran tähden, minähän olin silloin viisivuotias!!

Kaikkien niiden asioiden joukossa jotka inspiroivat minua ja tekevät onnelliseksi, yksi tärkeimmistä on musiikki. Voisi sanoa, että kaikki haaveeni ja muistoni on nuotein viivoille kirjoitettu.